Toiminta


Lippukunnan toiminta tapahtuu erilaisissa ryhmissä. Ryhmillä on viikoittain kokouksia, jotka kestävät tunnista puoleentoista. Kokoukset pidetään yleensä kololla, mutta usein seikkaillaan myös lähimetsissä ja rannalla. Viikoittaisten kokousten lisäksi pari kertaa kaudessa järjestetään ryhmien omia viikonloppuretkiä. Koko Kipin yhteisiä tapahtumia ovat joulu-, pääsiäis- ja kesäleirit sekä lippukunnan syntymäpäiväjuhlat marraskuussa.


Kesäleiri


Monen mielestä parasta partiossa. Aurinkoa, metsää, usein rantaa ja aina rajattomasti ohjelmaa. Välillä leireillään oman lippukunnan voimin, usein Espoonlahden muiden lippukuntien kanssa, vuonna 2009 yhdessä kaikkien espoolaisten kanssa Väiskillä, kesällä 2010 pidettiin Kipin oma leiri Napa´10 ja viime kesänä oli jälleen ELLIn eli Espoonlahden Lippukuntien huikea yhteinen leiri, Kuikaus.


Kesällä 2012 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset valloittavat Hämeenlinnan Evon, kun paikalla pidetään PäPan piirileiri Saraste 2012. Varaa siis aika 30.7.-7.8.2012 jo nyt kalenteristasi niin et missaa kesän parasta leiriä!


Jouluretki


Joulukuun alun viikonloppuretki, jolla perinteisesti ratkotaan outoja mysteereitä. Tapana päättyä hyvin, ja pukkikin saapunut yleensä paikalle.


Pääsiäisleiri


Pyhäputken ansioista usein kolmen yön reissuna järjestettävä leiri. Kevätmenoa ja omat munaturnajaiset.


Syntymäpäivät


Espoonlahden kirkolla marraskuussa järjestettävä juhlallinen tilaisuus, jossa jaetaan vuoden aikana suoritetut vaihe- ja luokkamerkit. Täytekakkua, kahvia ja ryhmien esittelyt. Vanhemmat ja kaverit tervetulleita!


Veneidenpesut


Lisää vaeltajien ja johtajien omaa ohjelmaa. KLV:n yhteisnostoissa jynssäämme painepesureilla veneidenpohjia. Vuoden tärkein varainhankintatapahtuma.


Vuosikokous


Lippukunnanjohtajan lihanuija heiluu Espoonlahden kirkolla helmi-maaliskuussa. Tarkastellaan mennyttä vuotta ja ihmetellään uutta. Täällä hyväksytään viralliset asiat ja valitaan uusi lippukunnanjohtaja sekä hallitus.


Lösölösö


Sitä tyypillisintä Kipiä! Ainoastaan johtajille tarkoitettu viikonloppuretki tammikuussa. Salaista ohjelmaa perjantain, leppoisaa löhöilyä lauantai ja lopuksi Suuri Kokous, tehtävät vaihtavat tekijöitä.